perjantai 13. marraskuuta 2009

Armas J. Pulla - Ei markiisi syö perunoita

Armas J. Pulla! Hieno nimi ainakin, ellei muuta. Kirjoittanut ihan tolkuttoman kasan jotain hassutteluja, kuten  "Jees, hapankaalia, señor!" sanoi vääpeli Ryhmy. Hienosti tämä Ei markiisi syö perunoitakin määriteltiin internetissä historialliseksi jutelmaksi. Ihan suhteellisen osuva nimitys sinänsä.



Kirjassa seikkailee Markiisi l'Épaule-Droite, Ranskan paras miekkailija, paras ratsastaja, komein kavaljeeri, älykkäin mies ja vaatimattomin ihminen. Takakannessa jos tällainen henkilö esitellään, niin pitihän sitä tutustua.

Markiisi onkin melkoinen Paroni von Münchausen. Yliluonnolliset elementit puuttuvat kokonaan, mutta melkoisia temppuja Markiisikin ravistaa hihasta. Mukaan on ripoteltua kaikkea hassua historiallista ja Markiisi kerkiääkin tavata kaikki Lullysta Rembrandttiin seikkaillessaan Ranskan kuninkaan asioilla.

Eniten kirjassa viehätti helppolukuisuus ja ajoittaiset ihan oikeasti hassut hassuttelut. Jotenkin semmoista sympaattisen suomalaista, pientä ja aina sovinnaisuuden rajoissa pysyvää ilottelua. Varmaan 1940-luku on vaan ollut jotenkin säyseämpää aikaa. Markiisi on kirjoitettu järjettömästi kerskailevaksi kukkoilijaksi, mutta jotenkin nykyaikaisena lukijana on tottunut isompiin räjähdyksiin. Tunnistaa kyllä, että nyt varmaan tuon hahmon olisi tarkoitus päteä ihan hirveästi, mutta kun terät ja piikit on niin pehmeitä verrattuna siihen mihin on tottunut.

Sama kuin katsoo jotain vanhaa suomalaista komediaa ja sitten joku siinä oikein sutkaisee ovelasti jotain sukkelaa ja hillittömän repeämisen sijaan tulee ajateltua jotain: "Awww, menneisyyden ihmiset on niin lutuisia, voi."

Sellainen olo vähän jää Markiisin seikkailuista kokonaisuutena. Ajoittain Pulla väläyttää jotain oikeasti sangen hauskoja ja oivaltavia juttuja, mutta ne ovat vain ylimääräistä plussaa kaiken sen sujuvan kevythassuttelun lisäksi.

168 sivua isolla fontilla, päivän työmatkat lukemiseen meni ja kyllä tästä hyvä mieli jäi. Kiva suupala.

Jollain hassulla tavalla tuli mieleen myös Wodehousen Jeeves and Wooster -tarinat. En tiedä mikä siinä oli. Kielellinen kikkailu puuttui, mutta jotenkin päähenkilössä ja Woosterissa oli jotain samaa. Semmoista hölmöyteen asti venyvää optimismia ja toisaalta sitten pätevyyttä kaiken häsläyksen rinnalla. Ehkä kuitenkin suurin yhtäläisyys Wodehousen ja Pullan välillä on sellainen ultra-kevyt ja hyväntuulinen "ihmeellisien vaikeuksien kautta voittoon ja ulkomaalaisille naureskellaan" -meininki.

Ei ahdista maailma kun tällaisia lukee. Ei se ole ihan vähän sekään!

1 kommenttia:

Peppi kirjoitti...

Samalla kun kokeilen kommentointia, voisin suositella, että luet jonkun Waltarin ja Pullan yhdessä kirjoittamista kirjoista. Ne on salanimellä Kapteeni Leo Rainio. Sitten voisit kertoa minullekin millaisia ne ovat, kiehtovilta kuulostaa.

Voisit ehkä myös lukea yhden sympaattisen Hilja Valtosen, niitä on ehkä kotonakin.

Näitä menneisyyden lutuisia ihmisiä voisi katsoa varmaan joskus myös elokuvina. Aku Korhonen, hihi.

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!