torstai 5. marraskuuta 2009

Arto Salminen - Varasto

Yleisenä linjana päätin, että tänne kirjoittaisin vain kirjoista jotka luen blogin perustamisen jälkeen. Ei mitään kahdeksannen luokan Waltareita tänne. Mutta vaikka tuosta nyt onkin jo pari päivää, niin jäi niin pahasti hyvin alkanut keskustelu kesken tästä Varastosta, että ajattelin siitä vähän pistää ylös jotain. Itseasiassa tuo keskustelu (lue: monta riviä facebookissa parin vuorokauden aikana) oli osasyy miksi tällaisen blogin ajatteli kasata.

Kirjoista olisi siisti jutella enemmänkin. Täällä saan ainakin itse melskata, melskatkaa sitten takaisin jos joku kuulostaa omituiselta, kiinnostavalta tai joltain.

Mutta Varasto.

Itse jotenkin en tykännyt yhtään. Tuommoista suomalaiskansallista "realismia", eli kaikki menee päin helvettiä ja ihmisetkin on pääosin ikäviä. Epäsympaattiset hahmot menee ympäriinsä keljuilemassa toisilleen ja kiroilemassa jotenkin silleen ajankuvaa hakien.

"Me ollaan duunareita, vittuako meidän elämästä kukaan välittää" sanoi Diibadaaba ja sylkäisi pitkän ruskean köntin pomon uudelle matolle, jonka lapsityöläiset olivat kutoneet Kiinassa ärsyttävästä suomalaisesta realismista ärrinmurrin jumankauta! En siis ihan tykännyt.

Kaveri jolta tämän lainasin (Terkkuja!) kerkesi em. keskustelunpätkässä sanoa jotain satiirista kun tästä kirjasta oli kyse. Se oli jotenkin vähän hätkähdyttävä huomio. Satiirin kautta tämän ehkä olisi voinut pelastaa minullekin nautittavaksi kirjaksi. Ei olisi tarttenut ottaa niin tosissaan, vaan lyönyt lukemisen ihan lekkeriksi. Spottaillut ylilyöntejä ja naureskellut vaan kirjan lattaotsille.

Paha sanoa olisiko onnistunut. Tulee myös vähän etäisestä mieleen tämä fundamentalisti-uskisten kirjoituksien ongelma: mistään ei oikein voi tietää onko tyyppi tosissaan, vai vetääkö se vaan pissimiskilpailua kuka saa kirjoitettua sekavimpia trollauksia henkiolentojen nimissä. Sen verran välttänyt suomalaisen kirjallisuuden lukemista, että ei ehkä ollut kompetenssia huomata jos tässä vittuilua johonkin suuntaan olikin.

Tähän voi liittyä myös oma henkilökohtainen ongelma: en vaan pidä inhorealismista. Jos nyt kerran olisi mahdollisuus kirjoittaa jotain kivaa, niin miksi pitää ehdoin tahdoin kirjoittaa kauheita ikävyyksiä? Kaikille vaan tulee paha mieli. Tragediat tragedioina ja ei siinä jos asiat menee päin helvettiä, mutta kun tulee semmoista itsetarkoituksellista lukijan naaman hinkkaamista kurjuuteen, niin en vaan itse saa niin yhtään mitään siitä irti.

Verrattuna esim. Dostojevskin kirjoihin, jossa kyllä menee päin mäntyä poikkeuksetta, mutta ihmiset on silti hienoja ja pohjavire jotenkin positiivinen ja humanistinen. Niitä on ilo lukea. Hinkkaamista ei.

Semmoinen kirja oli Varasto! Taisin minä siitä jotain sanoa tuolla alussa.

3 kommenttia:

Ari kirjoitti...

Olipas jännää lukea sun mietteitä Salmisesta, varsinkin kun sun tulkintasi oli kovin erilainen kuin omani. Pistit uudestaan miettimään mitä oikein olen tullut lukeneeksi ja millä perustein olen tulkintani tehnyt. Kiitos siitä!

Salmista kuulee melko usein kutsuttavan inhorealistiseksi, et ole siinä yksin, osa kriitikoista lokeroi miehen samalla tavalla ja synkkää kuvaahan nuo kirjat maalaakin. Minusta tämän tulkinnan alle on vaarassa jäädä kirjan isoimmat pointit. Inho tai realismi kattaa minusta vain pienen osan Varastosta.

Minä luin Varaston synkkänä satiirina. Se ei ole rasvamaksamaisen reipas sinne tänne sohiva iloittelu, vaan pikemminkin sysimusta yhteiskuntaa satirisoiva romaani. Siis enemmän Vaatimaton ehdotus kuin Gulliverin retket. Tai pikemminkin 1984 kuin Kiljusen herrasväki.

Joskus satiirin tai ironian nimekkeiden alle piiloudutaan, kun ei tarkoiteta oikeastaan mitään tai ei tiedetä mitä oikeastaan tarkoitetaan – siitä olen kanssasi samaa mieltä. Varasto ei kuitenkaan ole tällainen tapaus. Seuraavassa vähän muistin kaivelua siitä, mihin oma tulkintani pohjaa.

Salmisella ihmiskuvaus ja yhteiskuntakuvaus eivät (koskaan) ole erillisiä. Jos kirjan hahmot tavoittelevatkin vain omaa etuaan ja toimivat kusipäisesti, on siihen jokin syy. Varasto on ilmestynyt 1998, kun laman vaikutukset näkyivät edelleen kaikkialla. Jokainen on oman onnensa seppä -ajattelu oli samaan aikaan kasvattanut suosiotaan perinteisen porvariväen ulkopuolelle. Entinen työväenluokka on omaksunut saman ajatustavan, vaikka mahdollisuudet oman elämän muokkaamiseen ovat minimaaliset ja lamalääkkeinä yhteiskunnan turvaverkkoja oli "järkeistetty".

Kirjan ydinajatus on minusta, että kurjistuneista ihmisistä on jo puristettu kaikki irti ja samalla heidän pitäisi itse muuttaa elämänsä paremmaksi! Salminen ei minusta siis kuvaa niinkään sitä kuinka ihmisillä on vaikeaa tai miten kusipäisiä ihmisiä on, vaan mitä kirjassa kuvatut olosuhteet ja ideologiat saavat aikaan. Se, että loppuunajetuissa ihmisissä pysyisi dostojevskiläinen arvokkuus mahdottoman edessä, on minusta tässä yhteydessä liikaa vaadittu.

Kai Hirvasnoron haastattelussa Salminen avaa Varastoa samaan suuntaan:

"Miksi esimerkiksi tässä kirjassa kaikki henkilöt ovat läpeensä vastenmielisiä?

– Olen pyrkinyt kuvaamaan, mitä saadaan aikaan sillä, että pienen ihmisen elämää kiristetään koko ajan. Se on se tarkoitus."

Se, että Salmisen kuvaama synkkä maailma vaikuttaa (inho)realistiselta, on minusta paljon lohduttomampi ajatus kuin kirjan (mahdollisesti) synkempi ihmiskuva.

Tulipa vuodatus! Kiitos ja anteeksi. Tässä vielä linkki siihen juttuun: http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/09/arto-salmisen-tosi-tv-ei-shk-sstele.html

Jaakko kirjoitti...

Oh, kiitos fiksusta kommentoinnista. Näinkin tuo kirjan varmasti voi käsittää.

Vähän veikkaan, että itse on vain lukenut pohjille liian paljon kaikkea humanistista ja juuri sitä "oman onnen seppä" -ideologian kyllästämää, että tätä ymmärtäisi. Ei oikein osaa antaa anteeksi hahmoille vaan sen takia, että ideologia ja ympäristö.

Tsemppaisivat enemmän ja menisivät kouluun! Leikkaisivat tukkansa ja tekisivät elämällään jotain. Ei yhteiskunta vaan ole mikään tekosyy olla mulkku.

Tämä lausunto ehkä vähän enemmän kirjojen lukijana ja vähän vähemmän sosiologina, mind you.

En vain löydä sitä juttua, mikä itselleni tällaisten kirjojen lukemisesta on se hyöty. Kun ei siitä varsinaisesti nauti ja ei se oikein sysää mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaankaan. Unohtuu yhteiskunnasta pöyristyminen, kun ne henkilöt on niin vittumaisia. Menee kirjan ajatus ihan täysin harakoille, kun vihaankin nimenomaan pelaajaa, enkä peliä.

Mut oon kuullut huhuja, että kaikkien ei tartte tykätä kaikesta! Ihan hyvä kai se on välillä löytää se oma juttu, joka ei iske.

-J

Anonyymi kirjoitti...

Hauska ajatella, että tätä kautta voi ehkä arvailla jotain meidän erilaisista ihmiskuvista.

Sen lisäisin vielä, ettei minunkaan tulkintani hahmojen kusipäisyyttä poista tai anna sitä niille sen enempää anteeksi. Mutta rypemiselle (jos tuota siksi voi kutsua) näin kuitenkin syyn ja arvon (myös viihde-).

Vaan kuten sanoit, kaikkien ei tartte tykätä kaikesta, niinhän se on.

Kiva muuten, ettet ole sosiologina samoilla linjoilla kuin lukijana :D

-A

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!