keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Friedrich Nietzsche - Näin puhui Zarathustra

Taa - taa - taa .. .. TTA TTAAA!
Näin puhui Zarathusta on ihan mieletöntä tykitystä. Pelkästään jo kielen takia tätä lukee. Vahvaa! Muuten sitä ei voi kuvailla. Vaikea kirja silleen suhtautua, kun ei tiedä pitäisikö tämä ottaa enemmän filosofiana vai taideteoksena vai romaanina vai minä. Toisaalta, miten tahansa tämän ottaakaan, niin hieno opus tämä on.



Olen yrittänyt lukea Zarathustraa ainakin kolme kertaa. Viimeksi kokeili muutamia vuosia sitten. Nietzschestä ei tiennyt oikeastaan sen enempää kuin kukaan muukaan. Viikset tunnisti ja jostain yli-ihmisestä jotain joo joo.

Ei tullut meinaan yhtään mitään silloin tämän lukemisesta. Joku ihmeen anti-vapahtaja raahaa ruumita metsässä ja juttelee kansanjoukoille sekavia ja aina välillä haukkuu kaikki. Kääpiöt hyppii nuorallakävelijöiden ylitse ja hämähäkit kutoo myötäkärsimisen verkkoa ja mitä ihmettä! Ei oikein auennut ja kovin pitkälle ei päässyt.

Nyt oli valmistautunut paremmin. Aiemmin luetut ja blogatut Nietzschet pohjilla ja muuten tullut välissä olleina vuosina tutustuttua maalailevampaan filosofiaan. Jossa ei ole ihan niin tarkkaa, että jokainen lause on analyyttisesti oikea, kunhan meininki on hyvä ja totuudet suuria. Tällä kertaa Zarathustra aukesikin sitten ihan eri tavalla.

Zarathustra on selkeä best-off tyyppinen kokoelma. Nietzschen aiempia ajatuksia koottuna yhteen, esitettynä hurmoksella ja myyttiseen meininkiin kääräistynä. Zarathustrasta löytyy kaikki kristinuskon ja laumamoraalin kritiikki, yli-ihmisen etsintä ja ikuisen paluun käsittely.

Näin puhui Zarathustra seuraa Zarathustran seikkailuja hänen julistaessaan hyvää/pahaa sanaa. Zarathustra on jonkin sortin anti-vapahtaja, joka seikkailee sielunsa syövereissä ja kiertää ympäriinsä saarnaten jumalan kuolemasta. Zarathustra tajuaa jo kirjan alussa, että hänen oppinsa ei ole laumalle ja siirtyy puhumasta torilla ihmisille, puhumaan lähinnä eläimille, itselleen ja muutamalle opetuslapselle.

Zarathustran opin mukaan ihminen on vain jotain joka pitää ylittää. Täydellinen ihminen on itseasiassa kauhistus, tylsä ja lattea ja varovainen laumaeläin. Yli-ihminen taas on leijona ja kuningas! Yli-ihminen laskeutuu lauman ja kristillisen moraalin korkeuksista kohti maata, tätä maailmaa. Hän raivaa tahdollaan oman moraalinsa, nauttii ja tanssii tässä maailmassa, unohtaen tyhjät lupaukset jostain seuraavasta.

Yli-ihminen ei huolehdi jonkun taivaan isoveljen kostoista tai tuomioista, koska yli-ihminen on itsekin jumala. Hän on luova, mutta yli-ihmiseltä kuitenkin puuttuu myötäkärsimisen heikkous. Zarathustran mukaan myötäkärsiminen juuri tappoi jumalan. Hän näki kaiken ihmisen pienuuden ja surkeuden ja tukahtui sääliinsä.

Yleisesti, villejä ajatuksia siis joka sektorilla. Ei kuitenkaan tosiaan mitään kovin loppuun asti formuloitua ja puhkiselitettyä materiaalia. En tiedä saisiko tästä kirjasta filosofian puolesta paljoakaan irti, ellei ole pohjille lukenut Nietzschen vähän "tieteellisempiä" kirjoja. Toki varmaan yrittämisellä, mutta kyllä se aika rankkaa vääntöä epäilemättä olisi.

Mutta koska tämä blogi on ehkä kuitenkin enemmän kirjojen lukemiseen, kuin filosofian pohdiskeluun keskittyvää, niin mitenkäs se itse teksti sitten? Nietzschen filosofiasta on kirjoitettu tutkielmia epäilemättä ihan tarpeeksi ja paljon laadukkaammin, mutta millainen kirja on Näin puhui Zarathustra lukea?

Vastaus: WHOO!

Pahaa meininkiä. Nietzschen kieli on ainakin J.A. Hollon käännöksenä todella tykkiä. Voimallista ja kekseliästä tekstiä. En tiedä millaista alkuperäinen saksalainen kieli on ollut, mutta suomentaja ainakin käyttää huoletta vanhahtavia muotoja ja sanoja ja varmaan on keksinyt väleihin ihan omiakin ilmaisuja. Tarkistakaa nyt ulos tätä materiaalia: "Vallanhimo: kovimpien sydänkovien hehkuva ruoska; julmin kidutus, joka säästää itsensä julminta kiduttajaa varten; elävien polttorovioiden synkeä loimo."

Lisäksi Zarathustra on hahmona vaan yksinkertaisesti päheä. Esimerkiksi alkupuolella kirjaa kyykäärme puraisee Zarathustraa kaulaan. Zarathustra ei ole moksiskaan vaan juttelee kyylle mukavia. Käärme kuitenkin voivottelee:

"Matkasi on jo lyhyt" virkkoi kyy surullisesti; "minun myrkkyni tappaa."
Zarathustra hymyili. "Onko lohikäärme milloinkaan kuollut käärmeen myrkkyyn?"

Yleisesti tämmöistä kirjallisuuden heavy metallia. Lukiessa tekee mieli pitää nyrkkiä ilmassa kun meininki on niin hirviä  _\,,/

Tästä ei epäilemättä huumorin tai naurettavuuden puolelle lipeämiseen ole millään tavalla pitkä matka. Itselle Nietzschen palo kuitenkin hehkuu sen verta kuumana, että kirjan pystyy ottamaan ihan tosissaan. Jos mitään epäröintiä näkyisi missään välissä, niin tämä kirja sortuisi varmaan ihan välittömästi naurettavaksi. Nietzsche oli kyllä aika vekkuli ja ei tätä ryppyotsaiseksi kirjaksi epäilemättä ole tarkoitettu, mutta se ei tällä kertaa tunnu vähentävän asian painavuutta.

Tanssivat ja nauravat sielut painuvat raskaimpina kaikista syvimmälle, kuten Zarathustrakin opettaa. Kirjassa yksi suuri ajatus on se, että puolinaiset ratkaisut ovat vain häpeäksi. Sekä hyvän, että pahan pitäisi tulla yhä suuremmaksi ja ryöpytä estoitta ympäriinsä. Tätä ajatusta Nietzsche varmaan on kirjoittaessaankin seurannut. Ei tämä kirja varmaan ketään kylmäksi jätä, se on varma.

Se on sitten eri asia, että tykkääkö tästä vai pitääkö vaan sekavana mellastamisena. Minulle kolisi. Vaikea suositella yleisesti tätä "kirjaa kaikille eikä kenellekään", koska on tämä kyllä aika rankka jööti sisäistettäväksi. Periaatteessa tässä kaikki ymmärtämiseen tarvittava on itsessäänkin, mutta pohjatiedot kyllä varmaan auttaisivat aika paljon.

Jos on elämässä yhden pienen ylimääräisen projektin mentävä aukko, niin Nietzshce on kyllä vaikuttavaa kamaa. Loppuun vielä vähän näytettä meiningistä. Zarathustra on kiipeilemässä vuorelle:

"Polku, joka nousi uhmaton somerikon poikki, häijy, yksinäinen, jolle ei yrtti, ei pensas enää seurana ollut: vuoripolku narskui minun jalkani uhman alla.

Ääneti astuen yli piikivien ilkkuvan kilinän, polkien rikki kiven, joka sen luiskahdutti: näin minun jalkani pakotti itsensä nousemaan ylöspäin."

Huhhuh. Maiharit tais olla jalassa. Jumankauta. Zarathustra on kova.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!