keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Italo Calvino - Koko Kosmokomiikka

Lyhyitä ja hassuja tarinoita avaruudesta. Kuulostaa jotenkin tutulta. Miten pärjää Calvino vertailussa lemppari-Lemiä vastaan?

Italo Calvinon Koko Kosmokomiikka on kokoelma tarinoita enemmän tai vähemmän muinaisesta avaruudesta. Kertoja Qfwfq seikkailee välillä simpukkana, välillä jonain tarkemmin määrittelemättömänä kosmisena entiteettinä kautta vuosimiljardien. Lopulta selviää sekin, mimmoista oli ennen alkuräjähdystä.

Yleisesti ihan kivaa ja hassua materiaalia. Eli aika iso pettymys.

Calvinon tuotannossa itsellä on aina jotenkin ongelmana, että ne ei ihan ole lopulta niin hyviä, kuin mitä toivoisi. Takakannet aina vaikuttaa tosi siisteiltä, mutta sitten itse kirjat jotenkin ei ihan kuitenkaan revittele tarpeeksi. Ovat jotenkin liian tavallisia sitten kuitenkin. Vaikka kuinka kiipeiltäisiin puihin tai oltaisiin olemattomia, niin jotenkin meininki jää aina sellaisen keskiluokkaisen sovinnaiseksi.

Hassua kun muuten huumorissa ja viihteessä pitää sellaisesta vähäeleisestä kikkailusta. Brittiläinen komedia viihdyttää paljon enemmän, kuin joku amerikkalainen kohkaus, kaatuilu ja liukastelu. Calvinon kirjoihin ei kuitenkaan päde. Lemin villit visiot tai vaikka Harmsin anarkistinen melskaaminen on jotenkin paljon tyydyttävämpää kuin Calvinon "no mulla on tämmönen hassu idea, mutta onhan tää muuten ihan tavallinen kirja." -meininki. Ehkä ongelma on vain se, että takakannet harhauttaa minut odottamaan ihan vääriä asioita ja sitten petyn.

Koko Kosmokomiikassa oli kyllä selkeästi hetkensä. Jotkut jutut vain olivat yksinkertaisesti hauskoja. Esim. alkuräjähdystä odottelevat toraisat naapurit rutistettuna samaan pisteeseen oli mainio. Erityisenä helmenä oli riita, joka syntyy kun joku ripustaa pyykit roikkumaan pisteen poikki.

Yleisesti se on ehkä aina hauskaa, kun kirjoissa tehdään mahdottomia juttuja vain toteamalla ne. Kun astronautti kävelee kiertoradalta planeetalle, koska raketti ei toiminut ja siinä se. Calvino vaan keskittyy tuollaisen sijaan enemmän johonkin suureen pohdiskeluun ja haikeiluun.

Juu-u, onhan se ajatus että simpukat loi ajan näyttämällä niin kivoilta, että niitä oli vaan pakko päästä näkemään, mutta no joo. Ei se nyt minään hersyvimpänä tai oivaltavimpana tarinana silti varmaan jää päähän. Yleisesti minun mielestäni Calvino jotenkin ontuu huumorin, pohdiskelun ja tavallisen kertomisen välillä kiusallisesti. Yksittäin osa-alue ei ole niin loistava, että siitä saisi nautittua sellaisenaan ja sekoitus ei oikein toimi myöskään.

Tosin, en ole lukenut vuosiin mitään muuta Calvinoa, joten pitää varmaan varmistaa vielä jollain muulla kirjalla, hautaako yritykset kokonaan. Koko Kosmokomiikka jätti jotenkin nihkeän lämpimähkön kylmäksi, mutta ehkä joku sellainen isompi teos voisi sitten toimiakin? Katsellaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!