Pierre Bourdieu - Televisiosta

Kaikkien fiksujen jätkien kuninkas, Pierre Bourdieu. Bourdieu on selvästi kovimpaa koliseva sosiologi itselle. Mies on vaan liian siisti. Super-sivistynyt heikompien puollustaja ja kunnianhimoinen akateemikko. Näillä pohjatiedoilla sitten valmistaudutte tämän kirjan esittelyyn.

Televisiosta on vähän viilailtu versio luennoista, jotka Bourdieu piti televisiossa. Televisiosta. Haukkuen koko laitoksen ihan pystyyn ja varoittamalla, että telkkari aiheuttaa suuren vaaran mm. taiteelle, tieteelle ja demokratialle.

Sitten seuraa kauheaa myllytystä ja bourdieulaista rakenteiden selvittelyä. Perusajatus on se, että telkkari ja journalismi toimii yhä enemmän pelkästään taloudellisen kentän logiikan mukaan. Tämä johtaa yhä enemmän välitöntä, merkityksetöntä ja epäpoliittista korostavaan tuotantoon.

Televisio vaikuttaa muihinkin median alueisiin ja yhdessä ne alkavat nakertaa muiden alueiden tärkeimpiä puolia. Esimerkiksi tieteen kentällä pitäisi pystyä pärjäämään vain tieteellisin ansioin. Toisaalta huonokin tutkija voi päästä televisioon, kunhan hän vain on "nopea ajattelija", ns. supliikkimies. Television kentällä haalittu näkyvyys taas voi antaa nostetta onnettomallekin tieteelliselle uralle. Näin journalismin kenttä tunkeutuu ja korvaa omalla logiikallaan muiden kenttien perusarvoja. Tämä suivii Bourdieuta ihan kunnolla.

Televisiosta on jännä kirja Bourdieulta siinä, että siinä on käytössä vähemmän raskasta tykistöä empirian puolella. Kaikki sen suuremmat lähdeviitteet ja valtavat taulukot puuttuvat. Sen lisäksi Bourdieu on niin vahvaa mieltä asioista, että välillä hirvittää. Bourdieu maalaa teorioidensa pohjalta melko mustan kuvan televisiosta. Joku vanhan kulttuurikansan sivistyneistön närkästys ehkä hiukan paistaa tekstistä lävitse.

Toisaalta, Bourdieu kyllä ennusti ihan täsmälleen oikein, mitä tulevaisuudessa televisiolle tapahtuu. Tosi-TV ja muut Bourdieun ennustamat kauheudet ovat nykyään arkipäivää. Selvästi joku vainu hänellä on siis ollut.

Äh, Bourdieu on liian kovaa kamaa, että näin väsyneenä pystyisin tekemään mitään oikeutta tuolle kirjalle. Rankkaa, poleemista ja erikseen kansantajuiseksi kirjoitettua materiaalia siitä, miksi televisio on juuri niin vaarallinen ja epäilyttävä tyhmälaatikko, mitä kaikki on aina epäillyt. Lukekaa pois kuleksimasta, ei ole paksu kirja tämä.

Vähintään ne, jotka ovat vaarassa joutua joskus televisioon esiintymään, voisivat tähän tutustua. Osaisi sitten paremmin olla hankala haastateltava!

Kommentit