Bruno Latour - Emme ole koskaan olleet moderneja

Latour rikkoo maailman. Kirjan aiheena filosofian anti-kopernikaaninen vallankumous ja muuta vaatimatonta.

Aluksi pitää mainita, että tämä on taas näitä kirjoja, joista on todella vaikea keksiä miten tästä nyt oikein pitäisi kirjoittaa. Kirjassa esitellyn filosofian esitteleminen olisi vaan aika raskasta kamaa ja ei välttämättä silti aukeaisi kenellekään muulle. Toisaalta itselle se voisi toki olla ihan hyödyllistä. Aina sama pohdinta filosofiaa lukiessa ja blogatessa. Joku tasapaino tässä vaan kai on aina löydettävä filosofian esittelyn ja itse kirjan ja tekstin tuumailun väliltä.

No, asiaan!

Bruno Latour käy modernin kimppuun ihan tosissaan. Perusväittämänä on, että moderni ei koskaan ole alkanutkaan. Eniten huomiota kiinnitetään "modernien" ihmisten tekemiin jakoihin. Kaikki maailmassa on sivallettu mielivaltaisesti kahtia. Eri puoliskot pidetään virallisesti aina tiukasti erillään ja samalla huomaamatta sotketaan niitä keskenään enemmän kuin koskaan.


Yksi perinteinen jako tapahtuu luonnon ja yhteiskunnan välillä. Joku asia on joko puhdas luonnonlaki (esim. painovoima), jonka puolueettomat tiedemiehet löytävät sellaisenaan luonnosta. Toisaalta asiat voivat olla puhdasta yhteiskuntaa (esim. iltapäivätee), joka on puhtaasti ihmisten välisiä sopimuksia. Latour puhuuu puhdistamisesta, kun eri asiat pelkistetään kuulumaan vain yhteen puhtaaseen maailman. Modernia on se, että nämä maailmat pidetään yhteisellä sopimuksella aina erillä toisistaan.

Esimerkkinä mainitaan mannertenvälinen ohjus. Periaatteessa puhtaasti luonnontiedettä ja fysiikkaa. Toisaalta ydinase-arsenaali taas nähdään puhtaasti poliittisena asiana, josta valtiomiehet keskustelee telkkarissa. Todellisuus on Latourin mielestä aina hybridejä ja sekoituksia. Ydinpommi on yhtäältä diskurssia ja yhteiskunnallisia sopimuksia, toisaalta konkreettista teknologiaa ja vempaimia, jotka toimiessaan räjäyttää kaupunkeja olemattomiin.

Tällaisia hybridejä alkaa näinä päivinä olla niin valtavasti, että moderni ei Latourin mukaan enää voi pysyä pystyssä. Ennen niitä vielä saatiin piiloteltua. Yksi höyryjuna vielä on helppo nähdä vain luonnontieteellisenä vempaimena. Siinä vaiheessa kun rautatie-, tie- ja lentoreittiverkko taas alkaa olla nykypäivän mittakaavassa, ei enää vaan voi olla tajuamatta sen vaikuttavan sekä diskurssin, yhteiskunnan, että luonnontieteiden tasolla yhtäläisesti.

Sama näkyy Latourin mukaan modernien suhtautumisena kaikkiin muihin. Länsimaalaisten ja kaikkien muiden kulttuurien välillä on Iso Jako. Modernit ymmärtävät luonnon erilliseksi ja transsendentiksi ykseydeksi, josta sitten Tieteen avulla käyvät noukkimassa tosia faktoja. Muut kansat vaan ounastelevat jotain sinne päin ja väittävät, että ukkonen liittyy johonkin esi-isien henkiin tms. naurettavaa.

Tämä ero oikeuttaa modernit katsomaan alaspäin kaikkia, jotka eivät ole moderneja. Kuitenkin heiltä Latourin mukaan jää huomaamatta, että myös Tiede on itseasiassa aivan yhtä värittynyttä ja yhteiskunnallista, kuin esimerkiksi alkuasukasheimon tapa selittää luonnonilmiöt jumalolentojen edesottamuksina. Tietysti konkreettisesti modernin tiedemiehen ja alkuasukkaan saamien tuloksien välillä on selvä laatu- ja kokoero, mutta ei mitään sellaista absoluuttista laadullista eroa, jonka modernit aina ovat halunneet nähdä itsensä ja kaikkien muiden välillä.

Näitä ajatuksia Latour pyörittää kirjan ajan ja esittää ehdotuksia siitä, miten modernit voisivat katsoa peiliin ja todeta etteivät ole sittenkään mitään niin ainutlaatuista. Hybridien määrä on kasvanut niin suureksi, että modernin aika on jotenkin koittanut. Se ei enää pysty piilottamaan hybridejä ja omia sokeita pisteitään, vaan alkaa rispaantua postmodernismiksi ja muuksi naurettavaksi. Postmodernista Latour ei tykkää nimittäin ollenkaan ja lyttää sitä minkä kerkiää pitkin kirjan sivuja. Nyyh.

Latour kirjoittaa filosofiaa selkeästi melko ranskalaiseen tyyliin. Vähän syheröisesti, melko raflaavasti ja selkeän taiteellisesti. Viittauksia antiikkiin ja korkeakulttuuriin vilisee tiheään ja lukijana saa kyllä olla tarkkana että pysyy perässä. Itse tykkään tällaisesta vähän villimmästä tavasta kirjoittaa filosofiaa. Latour tuntuu toteuttavan itsekin ohjelmaansa olla esittämättä mitään maailmasta irroitettua absoluuttista henkeä, joka vain analyyttisesti pudottaa faktaa meille kuolevaisille.

Vähän raskasta luettavaa kirja on, mutta innostavaa myös samalla. Ei tukehdu pölyyn tai ahdistu loogisista ratakisko-seiteistä tätä lukiessa. Se jäi itselle vähän auki, että miten tätä sitten käytännössä soveltaisi. Kirja on alunperin jo vuodelta 1991 ja en sitten tiedä onko sillä peräti ollut jotain vaikutusta. Koska itsestä tuntuu, että hybrideistä ja sekoituksista kyllä on kuullut puhuttavan jo ennen tämänkin kirjan lukemista. Toisaalta moderni porskuttaa silti yhä vahvana. Koko modernin purkaminen on ehkä vähän iso projekti tuolle kirjalle. Kirjan kaikki pointit itsessään ovat hyviä, mutta silti siitä ei ihan tarpeeksi saa syitä pistää koko maailmankuvaansa uusiksi.

Pitää ehkä tutustua mitä Latour nykyään puuhailee ja mitä mieltä on modernista nyt. Onko hän itse sitkeästi jättänyt modernin täysin taakseen, vai päätynyt vaan muokkaamaan yksityiskohtia parempaan muotoon.

Eli Wikipediaan sitten seuraavaksi!

Kommentit