tiistai 11. toukokuuta 2010

F.M. Dostojevski - Idiootti

Raskaan kepityksen tiellä pysytään. Ikuinen vastustajani Idiootti vihdoinkin selätetty!


Idiootti oli tosiaan raskas pala. Monta kertaa olen aloittanut lukemisen ja vielä useammin jättänyt kesken. Dostojevski on Idiootissa niin viiltävässä iskussa, että lukeminen on oikeasti vähän rankkaa välillä. Ei siksi, että kirja olisi täynnä pelkkää ankeutta ja ahistusta ja katastrofeja (vaikka on vähän niitäkin), vaan koska Dostojevski kirjoittaa niin uskottavasti. Tulee surku kaikkia niitä hienoja ihmisiä.

Kirja kertoo käytännössä yhden kaatumatautisen ruhtinaan edesottamuksista ja kohtalosta. Rakkaussotkuja ja skandaaleita seurapiireissä seuraa ja lopussa käy huonosti. Tarina itsessään on kuitenkin jotenkin vähän sivuseikka. Idiootti kertoo kirjana lähinnä pelkästään ihmisistä. Yhtä sun toista tapahtuu, mutta pääosassa on kertoa ihmisten sielunelämästä ja valinnoista.

Dostojevski nyt yleisestikin on ihmisten kuvaajana vaan täysin omassa luokassaan. Aitoja ja hienoja ihmisiä, joista puuttuu kaikki sellainen epäuskottava vittumaisuus ja tarkoituksellinen pahuus. Omituisen ristiriitainen olo tulee tällaisen lukemisesta. Vaikka jollain tavalla selvästi kirjoitetaan ratkaisevasti viattomammasta ajasta, niin ei se riitä selittämään koko eroa Dostojevskin ja nykyaikaisemman "kaikki on ihan hirveitä mulkvisteja" -kirjallisuuden välillä.

1800-luvun Venäjällä maaorjuus kukoisti ja porukka kuoli kaduilla nälkään ja kylmään. Silti selvästi se on jotenkin romanttista ja sympaattista aikaa, verrattuna kylmään ja inhottavaan nykypäivään. En ala tässä sen pidemmin mutuilemaan miksi tuo maailmankuva on niin raskaasti muuttunut. Dostojevskin hienous on isolta osin minusta siinä, että vaikka on kurjaa ja kauheaa, niin kirjassa ei kertaakaan pidetä ketään ihmistä tarpeettomana tai arvottomana. Hulluilullaan lukuisia elämiä pilaava nainen ja mustasukkaisuudesta murhaava mies ovat aina kuitenkin absoluuttisen arvokkaita ja hienoja ihmisiä. Uskottavasti rikkinäisiä, mutta silti viimeiseen asti kalliita ja inhimillisiä.

Verrattuna esim. Tavausta aloittaessani lukemaani Salmisen Varasto -kirjaan, tässä on selvä ero. Varastossa ihmiset ovat vain rumia ja tyhmiä ja tarpeettomia. Dostojevskilla ikävinkin ihminen on kuitenkin aito ja upea, jollain mystis-esoteerisella ja vaikeastiselitettävällä tavalla. Tämä tietysti on juuri sitä ajankuvaa. Kuten Varaston yhteydessä juteltiin, niin Salmisen ei välttämättä olekaan tarkoitus kertoa oikeista ihmisistä, vaan alleviivata sitä, miten nihkeä ja kylmä nykymaailma on. On vain loogista, että sellaisessa maailmassa elää pelkästään ikäviä ja ihmisarvonsa menettäneitä luusereita, joista edes kirjailijan ei tarvitse välittää. Jos katsoo Varaston kuvaaman yhteiskunnan näkökulmasta, niin ei voi nähdä mitään Dostojevskilaisia mahtavia ihmisiä, vaan pelkästään selkäänpuukottavia olmeja.

Edellisessä ehkä kiteytyy, miksi minä pidän enemmän Dostojevskin lukemisesta. Koska minusta se on kuitenkin jotenkin todellisempi näkökulma katsoa ihmistä. Vaikka kuinka yhteiskunta olisi ikävä ja kannustaisi ilkeilyyn, niin silti on valittavissa nähdä ihmiset monimutkaisina ja arvokkaina ja uljaina. Katsojan silmässä. Ja Dostojevskilla on ehkä hienoin yhdistelmä silmää ja kykyä kirjoittaa näkemänsä paperille.

Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että Dostojevskin ihmiskuvauksista löytää aina välillä vähän kiusallisen paljon itseään. Muutamaan kertaan on lukeminen keskeytynyt siihen, kun on alkanut ahdistaa liikaa kun kuollut venäläinen kirjoittaa minusta. Mutta kasvattaa luonnetta vaan sellainen. Pakko olla jotenkin hienoa tekstiä jo pelkästään tuon puolesta.

Dostojevskia voi aina suositella. Idiootti on vieläpä ehkä yksi selvästi viihdyttävimpiä ja raflaavimpia tähän asti D:ltä lukemiani kirjoja. Huumoria piisaa, mutta vähintään yhtä paljon tragediaa. Painavaa asiaa ja yksinkertaisesti hienoa ja vavahduttavaa settiä. Jos vain pysyy venäläisissä nimissä perässä, niin hienompaa materiaalia ei vaan ole olemassa.

2 kommenttia:

Koira helvetistä kirjoitti...

Idiootti on kyllä ihan ihmeellisen täydellistä kirjallisuutta. Sitä lukiessa on jotenkin vaikea käsittää, että joku ihminen on ihan oikeasti kirjoittanut sen ja ettei se ole... hmmm, niin, se vaan tuntuu sellaiselta romaanin ideaalilta. Että jos täytyisi määritellä mitä kaunokirjallisuus on, niin Idiootti olisi varmaan aika lähellä oikeaa vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

suositellaan:

http://www.netmox.net/

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!