keskiviikko 19. toukokuuta 2010

J.G. Ballard - Super-Cannes

Nyt sitten rehellisesti uutta kirjallisuutta. Yritysutopiassa tapahtuu kummia ja rampautunut lentäjä leikkii salapoliisia.


On jo pidempään tehnyt mieli lukea Super-Cannes, mutta ei ole vain lopulta uskaltanut. Super-Cannes on selvästi tunnettu ja usein mainittu teos jonkin uudemman ajankuvan saralla. Yritysmaailman raadollisuutta esitellään visionäärisesti jne. ja kriitikot tykkää. Toisaalta kaikki kaverit jotka ovat kirjan lukeneet, ovat järjestäen tainneet haukkua sen. Aika monta kertaa on joutunut pettymään jo muutenkin näihin suuriin ja uskomattomiin visioromaaneihin. Aina jotenkin jääneet jälkeen kaikesta hypestä ja odotuksista. Lukemaan lähdettiin siis vähän sekavin odotuksin.

Super-Cannes pääsikin sitten kerrankin yllättämään positiivisesti. Tämänhän luki ihan mielellään!

Kirja sijoittuu pääasiassa määrittelemättömän lähitulevaisuuden super-yrityspuistoon. Alue, jossa on pelkästään suurimpien yrityksien toimistoja ja asuinalueet työntekijöille. Eden-Olympiassa tehdään lähinnä pelkästään töitä. Töitä, töitä ja töitä. Huippujohtajien työhön verrattuna kaikki muu on vähemmän tyydyttävää askartelua. Tyydyttävät haasteet ja tilaisuus käyttää luovuutta löytyy vain työn puolelta. Vapaa-aika pitää sitten vain saada käytettyä johonkin.

Jokin on kuitenkin ennen kirjan alkua mennyt pieleen yrityspuistossa. Mukava lastentohtori lähti amok-juoksulle ja teloitti lauman Eden-Olympian suurimpia kihoja. Lastenlääkärin tilalle lennätetään päähenkilön vaimo. Päähenkilö, polvensa ruhjonut entinen lentäjä Paul Sinclair vain roikkuu mukana ja löytää itsensä tyhjältä hienostoalueelta yksin, ilman mitään tekemistä. Kuolleen lääkärin haamu kummittelee ja tylsyyksissään Sinclair alkaa tutkia kuolemaan liittyviä omituisuuksia. Siitähän se vyyhti alkaa sitten purkautua ihan tyydyttävällä tavalla.

Eden-Olympian utopia/dystopia on jotenkin uskottavan oloisesti rakennettu. Hirvittävän voimakas, muttei kuitenkaan mikään Illuminati, joka vain näkee kaiken ja kuulee kaiken. Ihmisten kokoinen salaliitto. Siitä pisteet.

Ennakkohypen perusteella oletti, että tämä kirja pitäisi ottaa lähinnä yhteiskuntakritiikkina. Jostain on saanut kuvan postmodernista visioromaanista ja yritysmaailman sairaudesta kertovasta paljastuspamfletista. Onneksi Super-Cannes minusta on vaan hyvä romaani. Luettava ja ihan hauskoilla oivalluksilla varustettu ja vähän kuitenkin mukana kommenttia nykymaailman menoon. Itse arvostan taiteessa ja viihteessä selvästi enemmän sitä taidetta ja viihdettä, kuin esimerkiksi yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Jos haluan lukea poliittisia pamfletteja, niin luen sitten poliittisia pamfletteja.

Tietysti sekä viihdettä, että kantaaottavuutta voi löytyä samastakin teoksesta. Burgessin Kellopeliappelsiini hyvänä esimerkkinä. Ihana kirja, mutta silti painavaa asiaa. Super-Cannes minun mielestäni painottuu enemmän sinne hyvän viihteen, kuin sormienheristelyn puolelle. Vähän vähemmän nietzscheläinen ehkä lukisi tästä kirjasta paljon varoittavamman viestin. Vaikka Super-Cannesin kuvaama maailma on julmetun raadollinen ja ilkeä ja painajaismainenkin, niin se on toisaalta looginen ja uskottava ja jollain kierolla tavalla jopa innostava. Jos kirjaa lukisi puhtaasti varoituksena hirvittävästä uhkaavasta dystopiasta, niin voisi varmaan syntyä vähän erilainen kokemus tuosta viihteen ja varoittelun suhteesta.

Joka tapauksessa, Super-Cannes saa minulta täyden hyväksynnän. Kivasti rullaava kirja, josta löytyi ihan oikeasti ajateltavaakin. Sivistyneesti kirjoitettu. Turhaan ällöilyyn tai viiden sivun yksityiskohtaisiin väkivaltakuvauksiin ei lähdetä missään vaiheessa, vaikka aihe siihen olisikin antanut tilaisuuden. Itse pidän tuota selvästi ansiona kirjalle. Voi taas olla tämä minun pehmous. Läträys ja kauheilu harvoin tuntuu oikeutetulta tai tarpeelliselta. Super-Canneskin toimii ilman ja ihan hyvin toimiikin. Mukavan positiivinen pläjäys, selvästi uskaltaa suositella.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!