tiistai 10. elokuuta 2010

Paul Auster - Leviatan

Paul Austerilta on taas päähenkilöt hukuksissa. Aina näissä sen kirjoissa kirjailijat häviää johonkin.

Paul Austerin Leviatan kertoo kirjailijan tarinan toisesta kirjailijasta. Tai kolmannesta, jos Auster itse lasketaan. Peter Aaron on ihan toimeentuleva kirjailija Amerikassa. Hänen kaverinsa Benjamin Sachs taas on outo lintu. Ei sopeudu oikein mihinkään ja magneetin tavoin vetää puoleensa kaikkia ihmeellisiä sattumuksia. Välillä Aaron saa kerrottua jotain omasta elämästäänkin, mutta Leviatanin pointti on kuitenkin toimia Sachsin muistokirjoituksena.
Auster kirjoittaa hyvin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Austerin kirjoissa on pelkästään se ongelma, että vertaan niitä aina New York -trilogiaan. Luin sen ensimmäisenä Austerin kirjoista ja ihastuin todella kovasti. Postmodernia sekoilua ja hajoilua ja sitten odotan jotain samaa kaikilta muiltakin Austerin kirjoilta. Ovathan muutkin Austerin aina todella hyviä, mutta kuitenkin aina pettyy kun ne ovatkin "vain" "perinteisiä" kirjoja jollain kohtuullisen koherentilla tarinalla.

Leviatan oli kyllä siitä huolimatta kova. Piti otteessaan kovasti kovasti.

Hauskaa kyllä miten paljon aina yllättyy kirjoissa esitellyistä konservatiivisista arvoista. Jotka eivät edes ole oikeasti millään tavalla erityisen tai ainakaan harvinaisen konservatiivisia. Aina kun päähenkilöt alkavat morkkistella jostain parisuhdehölmöyksistä tai esittävät jotain "nyt kun harrastimme seksiä, niin varmaan jätät aviomiehesi ja me menemme naimisiin, eiks jeh!" -toiveita, niin itse vain hämmentyy ihan täysin. Periaatteessa kirjan henkilöillä pitäisi saada olla ihan millaiset arvot tahansa. Joista ei edes mitenkään välttämättä pitäisi päätellä mitään kirjan kirjoittajan omista arvoista. Ja silti aina jotenkin hätkähtää, jos jossain kirjassa päähenkilö väläyttää jonkun rasistisen tai syvästi uskonnollisen tai holtittoman konservatiivisen kritiikittömän kommentin. Tätä varmaan voisi miettiä ja tästä keskustella yleisemminkin vähän enemmän, jätän hautumaan.

Leviatan on jännittävä kirja sen puolesta, että kertojan kaveri Benjamin Sachs voisi olla Vonnegutin kirjan päähenkilö. Jos Sachs olisi kirjoittanut oman tarinansa, niin se voisi hyvinkin muistuttaa jotain Vonnegutin kirjaa. Ihmeellisiä sattumia, suuria eleitä, juonittelua, omituisia elämäntehtäviä, vähän onneton loppu. Auster vain on kirjoittanut kirjan ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta, eikä Sachsin itsensä. Todella jännittävä yhtäläisyys ja ero, jopas!

Tuo edellisen kappaleen huomio muuten tuli mieleen tätä merkintää kirjoittaessa. Yksi hyvä esimerkki siitä, miksi tällaista kirjablogia on niin siistiä pitää!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!