Apostolos Doksiadis & Khristos H. Papadimitriou - Logicomix

Voittoisa paluu! Ikävät tosimaailman projektit ovat vieneet niin paljon aikaa ja tarmoa, että Tavaus on jäänyt täysin paitsioon. Nyt on kuitenkin aika jatkaa taas raportointia. Aloitetaan sarjakuvalla:

Logicomix on sarjakuva logiikasta ja loogikoista. Bertrand Russellin elämäntarinan kautta tutustutaan moniin loogikoihin ja vähän logiikkaankin. Välissä sarjakuvataiteilijat seikkailevat itse sarjakuvansa sivuilla, keskustelevat sarjakuvastaan ja selittävät toisilleen ja lukijoille hankalampia loogisia termejä ja ajatuksia.

Sinällään Logicomix on kyllä ihan kiva. Kohtuullisen nättiä kuvaa ja Bertrand Russell selvästi on ihan kertomisen arvoinen seikkailija. Filosofia ja logiikka sinällään ovat jo mielenkiintoisia aiheita ja niiden taustalla olevat ihmiset melkoisia hiippareita, joista harvemmin pääsee kuulemaan.

Jäin selvästi kaipaamaan ehkä jotain draaman kaarta. Logicomixissa kerrotaan Russelin elämästä, jotain anekdootteja muista filosofeista ja lopussa tekijät pohdiskelevat keskinkertaisia logiikasta ja menevät teatteriin. Hellyttäviä "tietokoneet selvittävät kaikki loogiset ongelmat lopullisesti" -ideoita myös esitellään. Tulee mieleen Zeitgeist -liike jostain kumman syystä. Joku iskevyys tuntui yleisesti puuttuvan koko teoksesta.

Ludwig Wittgenstein ehkä selvänä valopilkkuna kirjan keskellä. Mahtava hahmo. Piirretty järjettömän intensiivisesti napittavaksi laihaksi kaveriksi, joka todellakaan ei tee kompromisseja.

Logicomix on ihan mukavaa luettavaa, kun siinä kerrotaan loogikoista ja matemaatikoista vähän inhimillisemmästä näkökulmasta. Toisaalta Logicomix on tosiaan vain ihan mukavaa luettavaa. Tällainen Sofian maailma aikuisille. Uskottavampi ja korkeakulttuuri-pisteitä kalasteleva versio, mutta siitä huolimatta vain aika köykäistä sekä taiteena että tieteenä. En tiedä saisiko tästä enemmän irti ellei filosofia tai logiikka olisi jo muutenkin tuttua. Lisäksi minulla on joku henkilökohtainen ongelma tosi tarinoiden kanssa. En vain saa näistä "mies teki sitä ja tätä ja sitten kirja loppuu" -tyyppisistä human interest -jutuista kovin paljon irti.

Ihan kiva.

Kommentit