Paul Auster - Invisible

Paul Austeria pitkästä aikaa taas. Invisible on juuri sellaista Austeria, mistä minä tykkään. Kirja kertoo kirjailijasta kirjoittamassa kirjailijasta kirjoittamassa itsestään. Perinteinen meininki siis.

Paul Austeria lukiessa minulla on aina ollut ongelmana se, että mikään hänen romaaninsa ei ole jotenkin ihan päässyt New York -trilogian tasolle minun kirjoissani. Ovathan ne olleet monella tapaa ihan todella laadukkaita, hyvin kirjoitettuja ja mainioita kirjoja, mutta niiltä on aina odottanut myös jotain muuta. New York -trilogiassa kerronta ja päähenkilöiden maailma pirstaloitui iloisesti ja lukijana jäi jokseenkin postmodernin hämmennettyyn tilaan. Muut Austerin kirjat ovat laadukkuudestaan huolimatta tuntuneet aina jotenkin harmillisen suoraviivaisilta. Tämmöistä kävi ja siinä se.

Invisible kuitenkin oli mainio paluu siihen New York -trilogian tyyppiseen dekonstruktiivisempaan meininkiin. Lukijalle jää kirjan lopussa juuri sopivalla tavalla kysymyksiä auki ja vapaus päättää, ketä kertojista ja mitä kirjan ristiriitaisista faktoista uskoo. Tuollainen tyyli on sinällään vaarallinen, koska semmoinen halpa "ähä-kutti, käännetään kaikki päälaelleen tai jätetään ihan täysin auki" -pelleily jättää ainakin minulle vain huijatun ja pettyneen olon. Invisiblessä kysymyksiä jää auki pelkästään sen takia, että vastauksia ei vain kirjan henkilöillä ole. Ehkä asiat oli näin, ehkä ei. Nyt kun ihmiset ovat jo kuolleet, niin asiasta ei vaan enää voi saada varmuutta.

Semmoista se on joskus.

Austerin kirjoista myös tuntuu alkavan löytyä vähän samantyyppinen taipumus rakenteen tasolla, kuin Vonnegutilta. Vonnegutin kirjoissa päähenkilönä on käytännössä poikkeuksetta jollain tavalla sodan katkeroittama vanha mies, joka kirjoittaa muistelmiaan. Austerilla taas harvinaisen usein näyttäisi päähenkilönä (ei siis kertojana) olevan kertojan kaveri. Kertoja itsessään on ihan fiksu tapaus, mutta hänellä on aina ystävä tai idoli, joka on vielä paljon älykkäämpi ja mielenkiintoisempi. Kirja kertoo todellisuudessa siitä nerokkaasta ja erikoisesta ystävästä tai kertojan ihailun kohteesta, eikä niinkään kertojasta itsestään.

Invisible kertoo Adam Walkerin nuoruuden seikkailuista. Adam Walker on kovasti moraalinen opiskelijapoika, joka sekaantuu vähän vaarallisiin ihmisiin. Rudolph Born on ranskalainen professori, joka mullistaa Walkerin elämän hyvin monella tasolla. Mukana seikkailee myös Walkerin sisko, ranskalaisia rakastajia ja paljon yllättäviä paljastuksia, joista osa totta, osa ei, tai ehkä sittenkin on. Kerronta seikkailee nykyisyyden ja menneisyyden välillä luontevasti ja jopa kirjan "kehyskertomus" on itsenäinen ja koskettava tarina, eikä pelkästään pakollinen tekosyy saada kertoa se varsinainen juttu.

Invisible oli ihan harvinaisen hallittu ja laadukas kirja. Teksti toimii, juoni on mielenkiintoinen ja uskottava ja lisäksi tarjolla on sitä jotain erikoista lisäarvoa, jota ihan perinteisen suoraviivaisissa kirjoissa ei ole. Invisible tasapainoilee ihan harvinaisen taitavasti sellaisen postmodernin ähä-kutti runkkauksen ja ihan perinteisen kirjallisuuden välimaastossa.

Todella hyvää kamaa. Parasta Paul Austeria mitä olen lukenut vuosiin. Tässä vaiheessa olisi varmaan lopulta aika lukea myös New York -trilogia taas kerran. Voisi varmistaa, onko se yhtä häiritsevän mainio paketti kuin mitä muistan, vai onko kaikkien Austerin kirjojen vertaaminen siihen sittenkään lopulta nyt niin tarpeellista. Invisibleä joka tapauksessa suosittelen kovasti paljon.


Kommentit