Robert Shea & Robert Anton Wilson - The Illuminatus! trilogy

Henkiinherätys! Pitkän hiljaiselon jälkeen on aika lietsoa taas jotain henkeä Tavaukseen. Hankin juuri Amazonin Kindlen ja tämä on potkaissut lukuharrastuksen taas ihan uudelle vaihteelle näin ainakin hetkellisesti.

Ensimmäisenä Roberttien legendaarinen salaliitto-eepos The Illuminatus! trilogy. Pitkästä aikaa tuli oikein painokas kirjasuositus, niin pitihän se kokeilla. Edellisellä kerralla joskus vuosia ja vuosia sitten tätä kokeillessa ei oikein sytyttänyt, mutta useat pienenä luetut kirjat tuntuvat parantuneen välissä paljon, joten kai tämäkin uuden yrityksen ansaitsi.

The Illuminatus! trilogia kertoo toinen toistaan hämärämpien salaliittojen vallitsemasta menneisyyden nykymaailmasta. Suuret muinaiset, kreikkalaiset jumalat, Atlantis ja fiksut ja hassuttelevat pyöriäiset ovat mukana keitoksessa ja tietenkin aito ja alkuperäinen Illuminati. Sekaan on ympätty oikeastaan kaikki mahdollinen ja venytetty salaliittohölmöily aivan äärirajoilleen.

Henkilöitä on kirjassa piisaa. Aika harva tosin taitaa jäädä millään erikoisella tavalla mieleen. Periaatteessa tarinan keskiössä olevat hahmot jäävät aika persoonattomaksi ja lähinnä toimivat välikappaleina, joiden kautta lukija pääsee kokemaan tarinan. Kapteeni Nemoa leikkivä Celine Hagbard on kyllä kaikin puolin kova jätkä. Hän on kaikin puolin arkkityyppinen mahtava paskiainen, joka oikeutetusti nousee koko henkilökaartista esiin. Hieno jätkä, lisäksi poliittisilta aatteiltaan harvinaisen paljon mies minun makuuni!

Kerronnan kanssa ollaan välillä vähän rasittavankin nokkelia. Tyyli sopii toki kirjan kaleidoskooppiseen "nyt me hämmennetään teitä" -maailmaan varsin hyvin. Näin sunnuntailukijalle olisi vain melkoinen homma pysyä perässä, jos oikeasti haluaisi jatkuvasti olla täysin kartalla siitä, missä kirja menee. Ajassa, paikassa ja kertojissa pompitaan villisti ympäriinsä ja ilman varoituksia. Kyllä tästä kartan saisi itselleen piirrettyä ja kaikkia hyppyjä seurattua, mutta ihan niin suuren vaivan näkemiseen kirja ei tuntunut velvoittavan. Perässä pysyi kuitenkin ihan tarpeeksi ja vähän hämmentynyt olo näistä kirjoista varmaan oli tarkoitus jäädä muutenkin.

Ensimmäinen kirja ja toinen kirja lainattiin minulle, mutta kerkisin hankkia Kindlen lukemisen välissä. Toisen kirjan puolivälissä vaihdoinkin Kindleen kokonaan. Samalla kieli vaihtui englantiin. Suomenkielinen käännös ei ole lainkaan hassumpi, vaikka ei katutyylinen englanti ihan hirveän luontevasti ikinä käännykään. Ihan täysin käyttökelpoinen käännös silti minusta. Kindlellä lukeminen onnistui ihan harvinaisen hyvin myös. Hyvä peli on se. Näyttö on miellyttävä lukea, laite on helppo pitää mukana missä vaan ja sillä on harvinaisen näppärä lukea missä tahansa välissä pari minuuttia, kun vain on tyhjä hetki. Harvinaisen vaarallinen lyhyillä bussimatkoilla, tosin.

Anyhoo, varsin viihdyttävä setti oli tämä Illuminatus! trilogia. Hauskaa salaliittoilua, mukavasti mukana myös aitoa poliittista agendaa (klassista liberalismia kovasti tuntuisivat kirjoittajat diggailevan) ja mukaansatempaavaa meininkiä yleisesti. Hyvää kamaa, joskaan ei ehkä mitään suurinta taidetta maailmassa. Onneksi kaikkien kirjojen ei tarvitsekaan olla.

Kommentit

  1. R.A.Wilson oli nero.Illuminatus ei mielestäni ole kuiteskaan parasta Wilsonia.Toivoisin et tulisi suomennettuna Schrödinger´s Cat,Masks of The Illuminati,Cosmic Trigger...Mut jokatapauksessa metka persoona ollut kyseessä.

    VastaaPoista
  2. Ihmehemmo tällainen kuin Antero Alli.Syntynyt stadissa,asuu kaliforniassa.Tekee teatteria,elokuvia,kirjoittaa outoja kirjoja.Tuntenut em.Wilsonin ja Timothy Learyn.Täysin tuntematon täällä "kotimaassaan",liekö edes käynyt ikuisuuksiin ?Kirjoista vaikka Eight-Circuit Brain.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!