Richard Feynman - Surely You're Joking, Mr. Feynman!

Sain lopulta luettua Richard Feynmanin muisteloita sisältävähän Surely You're Joking, Mr. Feynman. On se kyllä ihan harvinaisen ihmehiihtäjä ollut.
Richard Feynman oli yksi 1900-luvun suuria fyysikoita ja Nobel-voittaja, jonka ajattelulla oli suuri vaikutus esim. kvanttiteorian ja nanoteknologian kehitykseen. Lisäksi hän oli varsin hämmentävä ja omintakeinen persoona, joka joutui jatkuvasti mitä erikoisempiin seikkailuihin.

Laitesukelluskurssien esitietolomakkeissa on kuulemma kohta, jossa kysytään "Oletko ihminen, jolle sattuu ja tapahtuu?" Richard Feynman olisi tuosta lomakkeesta ehdottomasti joutunut ruksimaan sen Kyllä-vaihtoehdon. Joillekin vain tapahtuu erikoisia asioita, mutta Feynmanin seikkailut olivat tämän kirjan perusteella lähinnä kovalla työllä ansaittuja. Feynman hankkiutui jatkuvasti ongelmiin ja erikoisiin tilanteisiin suorasukaisen ja äkkiväärän persoonansa vuoksi.

Hän esimerkiksi kiinnostui jossain vaiheessa lukoista ja opetteli tiirikoimaan lukkoja. Tämän jälkeen hän vain huvikseen opetteli avaamaan kassakaappeja ja opetteli sitä varten työllä ja vaivalla taitoja, jolla kassakaappeja sai helposti auki. Tämän jälkeen hän hankkiutui kerta toisensa jälkeen erikoisiin tilanteisiin availemalla USA:n armeijan kenraalien ydinpommisalaisuuksia sisältäviä kassakaappeja vain olemalla sattumalta paikalla ja satunnaisesti onnekas.

Hauska ja kevyt kirja. Ajankuvana myös erittäin mielenkiintoinen. Feynman kertoo esim. Manhattan projektista kaikkea ehdottoman hauskaa. Sellaisia ihmisen kokoisia ne salaiset projektitkin aina lopulta ovat. Mukava välipala.

Kommentit

Lähetä kommentti

Arvostele arvostelua tai suosittele tämän perusteella jotain uutta luettavaa!